maanantai 11. kesäkuuta 2012

OCM eli oil cleansing method (aloitettu 2.6.2012)

Lueskelin hieman lisää öljypuhdistuksesta (oil cleansing method eli OCM) ja päätin kokeilla ihan tätä "oikeaa" tapaa tehdä öljypuhdistus. Aiemmin käytin öljyä meikin poistoon päivittäin, mutta huomasin sen liian kuivattavaksi iholleni. En kuitenkaan tehnyt varsinaista öljypuhdistusta, poistin vain meikin ja lian öljyllä.

Tällä kertaa perehdyin etukäteen myös ihmisten kokemuksiin, joita löytyy siis sekä todella positiivisia että todella negatiivisia. Öljypuhdistus saattaa parantaa monenlaisia iho-ongelmia: aknea, ihon kuivuutta, punaisuutta, ärtynyttä ihoa ja jopa ryppyjä. Toisaalta joillekin on seurannut ryppyjen pahenemista, ihon kuivumista tai aknen pahenemista. Joillakin menetelmä ei ole ilmeisesti vaikuttanut suuntaan eikä toiseen. En osaa sanoa, ovatko kaikki käyttäneet menetelmää samalla tavoin, mutta kannattaa toki varautua siihen, ettei öljypuhdistus välttämättä sovi kaikille.

Öljy on varsin riittävä aine kasvojen puhdistukseen, koska vesiliukoisen lian saa irti vedellä ja rasvaliukoisen öljyllä. Voimakkaat puhdistusaineet kuivattavat ihoa, jonka seurauksena iho yrittää epätoivoisesti tuottaa lisää rasvaa. Siitä seuraa tukkeutunut, rasvainen iho joka voi kuitenkin tuntua kuivalta. Ärtynyt ja kuiva iho myös punoittaa, eikä sen värikään voi siis olla terve ja hehkuva. Toki päivän aikana iholle kertynyt lika on hyvä poistaa, mutta sen voi tehdä hellävaraisesti ihon normaaleja toimintoja vahingoittamatta.

Öljypuhdistus toimii, koska se puhdistaa ihon tehokkaasti mutta silti riittävän hellävaraisesti, jotta ihon oma toiminta ei häiriinny. Tärkeää on valita omalle iholleen sopiva öljy ja etsiä itselleen sopiva pesuväli. Toiset puhdistavat ihon öljyllä päivittäin, mutta en suosittele sitä ainakaan kuivaihoisille - liiallinen öljyn käyttö voi kuivattaa ihoa entisestään. Rinnalle kannattaa siis hankkia tai tehdä itse joku hellävarainen puhdistustuote, esimerkiksi puhdistusemulsio. Tärkeää on muistaa myös sisäinen kosteutus, eli juoda riittävästi vettä.

Öljypuhdistusta varten tarvitaan neljä asiaa: risiiniöljyä, jotakin muuta kasviöljyä, kuumaa vettä ja pyyhe tai muu sopiva kangas. Kankaan pitää olla riittävän iso, että sillä voi peittää kasvot kokonaan. Veden pitää olla mahdollisimman lämmintä, mutta ei polttavaa. Risiiniöljy on olennainen asia öljypuhdistuksessa, koska se kiskoo epäpuhtauksia ihohuokosista puhdistaen ne läpikotaisin.

Ensin sekoitetaan öljyseos, jolla puhdistus tehdään. Suositus kuivalle iholle on 10 % risiiniöljyä ja 90 % muuta kasviöljyä, esimerkiksi oliiviöljyä. Normaalille iholle voi käyttää 20 % risiiniöljyä ja rasvaiselle iholle 30 %. Nämä ovat vain ehdotuksia, omalle iholle sopivin yhdistelmä täytyy etsiä itse. Itse päätin aloittaa 20 % risiiniöljyä mutta siirryin heti seuraavalla puhdistuskerralla 10 prosenttiin.

Seuraavaksi otetaan pieni määrä öljyseosta puhtaiden käsien väliin ja lämmitetään öljy hieromalla käsiä yhteen. Sitten öljy levitetään kasvoille ja aloitetaan kasvojen hierominen. Sopivan "vahvuuden hieromiseen" löytää kyllä helposti, sormia ei käytetä hipaisten mutta ei väkivalloinkaan. Liian kovalla painalluksella ei edes jaksa hieroa tarpeeksi kauaa. 

Itse käyn kasvojen ihon tarkasti läpi ehkä 5-6 kertaa kokonaisuudessaan, hieron niin kauan kuin jaksan. Pyrin kuluttamaan aikaa ainakin viitisen minuuttia. Monet käyttävät aikaa enemmänkin, jopa kaksikymmentä minuuttia.

Seuraavaksi kastellaan pyyhe kuumassa vedessä ja levitetään se kasvoille. Pyyhkeen annetaan olla niin kauan, että se on viileä (eli huoneenlämpöinen). Tässä ei mene kauaa, ehkä minuutti tai kaksi. Seuraavaksi kasvot pyyhitään samalla pyyhkeellä. Höyrytys toistetaan yhteensä kaksi tai kolme kertaa, jonka jälkeen puhdistus on valmis. Itse koen, että kolme höyrytystä kuivattaa ihoa, joten teen vain kaksi.

Ihoa voi hieroa myös höyrytyksen jälkeen tai höyrytysten välissä puolisen minuuttia, jolloin saa tukkiutuneet ihohuokoset varmasti puhdistettua. Sitten iho pyyhitään pyyhkeellä puhtaaksi. Öljypuhdistuksen voi tehdä kuivalle, meikatulle iholle suoraan. Itse haluan ensin ainakin kastella kasvot, koska en pidä öljyn tunteesta kuivalla iholla. Teen öljypuhdistuksen suihkun päätteeksi, koska mielestäni kasvoille jää raikkaampi tunne näin.

Olen nyt tehnyt puhdistuksen peräti kaksi kertaa, mutta saatan nyt siirtyä käyttämään puhdistusta kaksi kertaa viikossa, koska kerta viikossa ei ole saanut mitään vahinkoa aikaan, mutta ei oikeastaan mitään suurta hyötyäkään. Näpyt ehkä paranevat hieman nopeammin, eikä niitä kuukautisten aikaan tullut niin montaa kuin yleensä. En tosin odottanutkaan, että näen mitään tuloksia näin lyhyen ajan jälkeen.

Päivitys 14.6.2012
Eilen päätin vaihtaa oliiviöljyn manteliöljyyn, koska siitä minulla on paljon hyviä kokemuksia, eikä oliiviöljy tuntunut niin hyvältä, kuin ajattelin. Ei se pahaltakaan tuntunut, mutta ehkä hieman paksulta, ei riittävän kosteuttavalta eikä se tuntunut myöskään puhdistavan tarpeeksi. Mittasuhteet pidin samoina, laitoin siis 10 % risiiniöljyä ja 90 % manteliöljyä. Lopputulos olikin paljon parempi kuin oliiviöljyn kanssa: mielestäni ihon väri näyttää tasaisemmalta, myös tulossa olleet näpyt ovat tasoittuneet ja niiden punoitus on hävinnyt. Iho tuntuu paremmalta ja kosteutetummalta. Kaiken kaikkiaan tunne kasvoilla oli paljon parempi kuin oliiviöljyn kanssa. Kannattaa siis luottaa omiin tuntemuksiinsa, vaikka mitään konkreettisia hyviä tai huonoja vaikutuksia ei olisi ilmennytkään.  

Päivitys 19.6.2012
Manteliöljyyn vaihtaminen oli ilmeisen hyvä valinta, koska huomaan eron jo nyt, vaikka olen tehnyt öljypuhdistuksen manteliöljyllä vain kaksi kertaa. Iho tuntuu paremmalta, kosteus ja kimmoisuus säilyvät paremmin. Tänään ei tarvinnut laittaa suihkun jälkeen edes kosteusvoidetta, vaikka laitan varmaan kuitenkin hieman myöhemmin. Etten vaan aiheuta vahinkoa sillä, että jätän muun kosteutuksen väliin. Mutta kaikki, jotka joutuvat rasvaamaan ihoaan päivittäin, joskus useammin kuin kerran päivässä, ymmärtävät varmaan kuinka ihanaa on välillä jättää iho rasvaamatta. Varsinkin kesällä rasvaus on välillä todella vastenmielistä, kun tietää että edessä on hikinen yö. Takaisin asiaan, iho siis tuntuu paremmalta. Kuivat, hieman hilseilevät alueet nenän päältä ja leuasta ovat hävinneet, joten toki myös meikki levittyy nätimmin. Myös näpyt paranevat nopeammin, senhän kyllä olen todennut manteliöljystä jo monta kertaa.

Päivitys 30.6.2012
Juhannusviikonloppu aiheutti kasvoilleni sellaisen katastrofin, etten tiennyt mitä tehdä. Muutamasta siideristä (en ole nyt keväällä juonut alkoholia kuin kerran ennen tätä) ja grilliruoasta seurasi koko kasa näppyjä, lisänä vielä tolkuton määrä hyttysen pistoja ja hieman nokkosen polttamia. Voitte vain kuvitella, kuinka hehkeä näky maanantaina kurkisti peilistä. Manteliöljy oli loppu enkä viitsinyt käydä ostamassa, koska olin jo tilannut sitä lisää ison pullon. Epätoivoisena päätin kuitenkin, että jotain oli kokeiltava, joten tein öljypuhdistuksen aprikoosinsiemenöljyllä. Päätös ei todellakaan ollut oikea, koska aprikoosinsiemenöljy ei parantanut tilannetta ollenkaan, vaan ehkä jopa pahensi. Seuraavana aamuna naamassa komeili kolme uutta, kipeää ja kovaa finniä, joille en voinut tehdä yhtään mitään. Olin hieman ihmeissäni, koska voiteissa aprikoosinsiemenöljy tuntuu sopivan myös kasvoilleni varsin hyvin. En kuitenkaan uskaltanut enää lisätä sitä kasvoille, joten päädyin peittämään näpyt mineraalimeikillä ja toivomaan parasta. Eilen saapui onneksi Tuoksukaupasta 250 ml:n pullo manteliöljyä, jota illalla hölväsinkin heti näppyjen päälle. En siis tehnyt varsinaista puhdistusta, käytin öljyä vain täsmähoitona finneihin. Oi autuutta, tänä aamuna kaksi isoimmista, kipeistä finneistä on kokonaan kutistunut pois ja kolmaskin huomattavasti rauhoittunut! Muukin punoitus on iholta hellittänyt ja aionkin jatkaa tätä täsmähoitoa vielä tänään, ehkä huomennakin. Manteliöljy <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti